CASE

Oulun kaupungin varhaiskasvatus uudisti johtamisjärjestelmänsä

Asiakas
Oulun kaupunki

Palvelu
Johtamisen kehittäminen

Menetelmät
Ihmisten osallistaminen, Muutosjohtaminen, Prosessien kehittäminen

Projektin kesto
9 kk

Projektin lähtökohdat

Miten onnistuu laajan varhaiskasvatusorganisaation johtamisjärjestelmän perusteellinen uudistaminen kustannustehokkaasti ja henkilöstöä arvostaen? Tämä oli kysymys, johon lähdimme yhdessä Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa etsimään ratkaisua 9 kuukautta kestäneen kehittämisprojektin aikana.

Projektin haasteet

Lähtötilanne: epäselvyydestä ja kuormituksesta kohti selkeyttä

 

Oulun kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa oli jo pitkään tunnistettu tarve yhtenäiselle, selkeälle johtamisjärjestelmälle. Päiväkodinjohtajat ja varajohtajat työskentelivät pirstaleisten vastuiden ja epäselvien roolien keskellä, ja moni johtaja koki työkuorman liian raskaaksi. Laajat johtamiskokonaisuudet aiheuttivat merkittävää psykososiaalista kuormitusta. Päiväkodinjohtajien ja varajohtajien palautteissa toistui selkeä toive tehtävien ja vastuiden kirkastamisesta sekä johtamisen rakenteiden selkeyttämisestä. Eräs projektissa mukana ollut päiväkodinjohtaja kiteytti tilanteen näin:

”Mahtavaa, että tällainen projekti on vihdoin käynnistynyt! Kun tehtävänkuva on selkeämpi ja yhdenmukainen, tietää helpommin, mitä keneltäkin työssään odotetaan.”

Projektin tavoitteet

Rohkea tavoite: Yhtenäisempi ja inhimillisempi johtaminen

Kun päätös johtamisjärjestelmän kehittämisestä tehtiin, tiedettiin, että kyseessä ei olisi pelkkä rakenteellinen päivitys – vaan laajempi johtamiskulttuurin murros. Tämä muutos ei voinut olla pelkkä paperilla tapahtuva toimenpide, vaan sen täytyi tuntua ja näkyä jokaisen johtajan ja varajohtajan arjessa.

Projektin tavoitteena oli luoda yhtenäinen johtamisjärjestelmä, joka tukisi johtajia käytännön työssä, parantaisi työhyvinvointia ja tarjoaisi selkeitä urapolkuja johtotehtävissä. Projektin nimeksi tuli ”Vaka JoJärKe” – Varhaiskasvatuksen johtamisen järkevöittäminen ja kehittäminen. Tähän tarvittiin kokenut asiantuntija, joka osaa johtaa kokonaisuutta järjestelmällisesti ja varmistaa, että yli 120 johtajaa sitoutuu muutokseen.

Projektin suunnittelu ja toteutus oli Briljanttien kehittämisasiantuntija Maria Karppisen vastuulla. Maria laati  projekti- ja viestintäsuunnitelmat, joilla varmistettiin kaikkien osapuolten ajan tasalla pysyminen ja sitoutuminen. Yksi päiväkodinjohtaja kuvaili yhteistyön sujuvuutta:

”Maria onnistui pitämään projektin langat käsissään selkeästi ja johdonmukaisesti”

Tiivis yhteistyö varhaiskasvatusjohtajan, aluepäälliköiden ja HR:n kanssa varmisti, että projekti eteni sujuvasti ja tulosten jalkauttaminen oli tehokasta. Yhteistyön kautta saavutettiin organisaation sisäinen sitoutuminen uudistuksiin, mikä loi perustan kestävälle muutokselle.

Projektin eteneminen

Laaja osallistaminen ja syvä ymmärrys – kehittämisen avaimet

Projektissa rakennettiin ensin kattava tilannekuva johtamisesta ja sen haasteista. Sen jälkeen yhdessä henkilöstön kanssa muotoiltiin tulevaisuuden johtamisjärjestelmän malli, joka mahdollistaa paremman työkuorman jakautumisen ja selkeämmän johtamiskokonaisuuden.

Projektissa osallistettiin kattavasti päiväkodinjohtajia, varajohtajia sekä operatiivista johtoa. Maria  fasilitoi neljä suurta työpajaa, joissa jokaisessa oli kutsuttuna noin 120 henkilöä. Näissä työpajoissa teetettiin pienryhmätehtäviä, kuunneltiin aidosti henkilöstöä ja annettiin kaikille mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuden ratkaisuihin. Yksi osallistujista totesi työpajasta seuraavasti:

”Harvoin saa näin aidosti vaikuttaa omaan työhönsä – tuntui että mielipidettäni todella arvostettiin.”

 

Maria keräsi ja analysoi suuren määrän aineistoa, johon kuului työpajojen lisäksi haastatteluja, kyselyitä ja työajanseurantaa. Näiden avulla muodostettiin selkeä kuva siitä, mitä käytännön muutoksia tarvittiin ja miksi.

Johtajat kokivat erityisen tärkeäksi sen, että heidän työtehtävänsä ja ajankäyttönsä analysoitiin tarkasti. Tämä mahdollistaa konkreettisten muutosten tekemisen ja tietoon perustuvan johtamisen näkökulman. Työajanseuranta osoitti selkeästi, mitkä tehtävät kuormittivat eniten ja mihin johtajien aikaa tulisi kohdentaa tehokkaammin. 

”Oli hyvä, että työajanseurannasta nähtiin, mihin menee oikeasti työaikaa ja miten sitä voisi vielä paremmin kohdentaa.”

Tämä prosessi osoitti, että johtamisjärjestelmän kehittäminen ei ole vain hallinnollinen harjoitus, vaan se vaikuttaa suoraan johtajien arkeen, työn mielekkyyteen ja koko organisaation sujuvuuteen.

Lopputulos

Rohkeista päätöksistä konkreettisiin muutoksiin

Johtamisjärjestelmään vaikuttavia päätöksiä tehtiin tiedon analysoinnin perusteella. Projektissa päätettiin  ottaa käyttöön uusi apulaisjohtajamalli, jossa roolit jaettiin selkeästi kolmelle eri tasolle (TVA1–TVA3). Tämä tuo kaivattua selkeyttä johtamiseen ja mahdollistaa paremman työnjaon. Yksi johtajista tarkensi:

Selkeyttää työnjakoa ja edesauttaa jatkumoa ja kehittämistä.”

 

Mitä saavutimme? – Konkreettiset muutokset ja niiden vaikutus

Projektin lopputuloksena syntyi selkeämpi ja tehokkaampi johtamisjärjestelmä, jossa:

  • Apulaisjohtajan nimike päätettiin ottaa käyttöön
  • Apulaisjohtamisen vastuut ja roolit määriteltiin tarkemmin työnvaativuustasoittain, mikä vähentää työkuormaa ja parantaa työhyvinvointia.
  • Johtamisen käytännöt yhdenmukaistetaan uudistetun johtamisjärjestelmän mukaiseksi, jotta yksiköissä ovat yhteiset toimintamallit ja tukirakenteet.
  • Dataan perustuva päätöksenteko vahvistui, mikä mahdollistaa jatkuvan kehittämisen ja päätöksenteon pohjaamisen faktoihin.

 

Projektin aikana käytiin myös syvällisiä keskusteluja johtajuuden merkityksestä ja roolista varhaiskasvatuksessa. Tämä auttoi johtajia kirkastamaan omia tavoitteitaan ja lähestymistapojaan työssään.

”Tärkeät keskustelut siitä, mitä päiväkodinjohtaminen on – ja mitä sen pitäisi olla.”

 

”Projekti oli selkeä, hyvin johdettu ja osallistava. Oli hienoa, että sekä johtajat että varajohtajat otettiin mukaan ja heidän näkemyksiään kuultiin aidosti.”

Jatkotoimenpiteet ja tulevaisuuden näkymät

Maria laati projektin loppuraporttiin konkreettiset jatkotoimenpide-ehdotukset ja suositukset. Suositukset korostivat erityisesti apulaisjohtajamallin vaiheittaista käyttöönottoa, keskitettyjen tukipalveluiden parempaa hyödyntämistä arjen hektisyyden helpottamiseksi sekä systemaattista johtamisosaamisen vahvistamista. Lisäksi suositeltiin säännöllistä arviointia ja palautteen hyödyntämistä, jotta muutokset säilyvät vaikuttavina myös pitkällä aikavälillä.

Miksi juuri tämä projekti onnistui?

Keskeisinä onnistumisen tekijöinä päiväkodin ja varajohtajien palautteiden perusteella olivat asiantunteva ja kattava suunnittelu, ihmislähtöinen työote, sekä laaja ja perusteellinen tiedonkeruu. Briljanttien Maria suunnitteli, fasilitoi ja koordinoi koko projektin, mahdollistaen selkeän, tuloksellisen ja kestävän uudistuksen toteutumisen. Yksi johtaja summasi projektin toteutuksen seuraavasti:

”Aikataulutus oli onnistunut, sisällöt oli hyvin suunniteltu, tarpeeksi vaikuttamisen mahdollisuuksia ja työpajaa, selkeät tulosten läpikäynnit.”

 

Vaka JoJärKe -projekti ei ollut kertaluonteinen muutos, vaan ensimmäinen askel kohti pitkäjänteistä ja kestävää johtamisjärjestelmän kehittämistä. Uudistuksen jalkautus ja uusien rakenteiden käytännön toteutus jatkuvat vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Jokainen merkittävä muutos lähtee rohkeista päätöksistä ja määrätietoisesta johtamisesta. Oulun kaupungin varhaiskasvatus on nyt ottanut harppauksen kohti selkeämpää, kestävää ja inhimillisempää johtamista.

Haluatko kehittää organisaatiosi johtamisjärjestelmää tehokkaasti, osallistavasti ja inhimillisesti? Ota yhteyttä, niin rakennetaan yhdessä kestävää ja toimivaa johtamista!

120
johtajaa
83
johdettavaa yksikköä
4
työpajaa
1
pilotti
1
työajanseuranta

Jaa sivu eteenpäin

Briljantit auttaa viemään asiakkaan tarvitsemat muutokset käytäntöön. Ota meihin yhteyttä.

Laita meillä viestiä ja kerro lähtötilanteestasi ja tavoitteistasi. Otamme sinuun pian yhteyttä sähköpostilla tai soittamalla.
Yhteydenottolomake
Tietosuojaseloste

1. Rekisterinpitäjä

Pohjois-Suomen Briljantit Oy

Yhteystiedot ja rekisteristä vastaava henkilö

Maria Karppinen
Puh. +354 41 3155984
maria.karppinen@briljantit.fi
Kirkkokatu 8 A 11
90100 Oulu

2. Rekisteröidyt

  • Asiakkaat
  • Potentiaaliset asiakkaat

3. Henkilötietojen käyttötarkoitus

Pohjois-Suomen Briljantit Oy:n asiakasrekistereihin tallennettuja henkilötietoa käytetään asiakassuhteen hoitamiseen, palveluiden kertomiseen, markkinointitarkoitukseen sekä yrityksen palveluiden ja muiden toimintojen kehittämiseen / suunnitteluun sekä vastaaviin tarkoituksiin.

4. Rekisteriin tallennettavat henkilötiedot

Asiakasrekisteri sisältää seuraavat tiedot:

Yhteystiedot

  • Nimi
  • Osoite
  • Sähköposti
  • Puhelinnumero

Asiakastiedot

Tiedot ostetuista tuotteista / palveluista

5. Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet, joiden käyttämistä koskevat pyynnöt tulee tehdä osoitteeseen maria.karppinen@briljantit.fi

Tarkastusoikeus

Rekisteröity voi tarkistaa tallentamamme henkilötiedot.

Oikeus tietojen oikaisemiseen

Rekisteröity voi pyytää oikaisemaan häntä koskevat virheelliset tai puutteelliset tiedot.

Vastustamisoikeus

Rekisteröity voi vastustaa henkilötietojen käsittelyä, mikäli kokee, että henkilötietoja on käsitelty lainvastaisesti.

Suoramarkkinointikielto

Rekisteröidyllä on oikeus kieltää tietojen käyttäminen suoramarkkinointiin.

Poisto-oikeus

Rekisteröidyllä on oikeus pyytää tietojen poistamista, jos tietojen käsittely ei ole tarpeen. Käsittelemme poistopyynnön, jonka jälkeen joko poistamme tiedot tai ilmoitamme perustellun syyn, miksi tietoja ei voida poistaa.

On huomioitava, että rekisterinpitäjällä voi olla lakisääteinen tai muu oikeus olla poistamatta pyydettyä tietoa. Rekisterinpitäjällä on velvollisuus säilyttää kirjanpitoaineisto Kirjanpitolaissa (luku 2, 10 §) määritellyn ajan (10 vuotta) mukaisesti. Tämän vuoksi kirjanpitoon liittyvää aineistoa ei voida poistaa ennen määräajan umpeutumista.

Suostumuksen peruuttaminen

Jos rekisteröityä koskeva henkilötietojen käsittely perustuu ainoastaan suostumukseen, eikä esim. asiakkuuteen tai jäsenyyteen, voi rekisteröity peruuttaa suostumuksen.

Rekisteröity voi valittaa päätöksestä tietosuojavaltuutetulle

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia, että rajoitamme kiistanalaisten tietojen käsittelyä siksi aikaa, kunnes asia saadaan ratkaistua.

Valitusoikeus

Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle kantelu, jos hän kokee, että rikomme henkilötietoja käsitellessämme voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä.
Tietosuojavaltuutetun yhteystiedot: www.tietosuoja.fi/fi/index/yhteystiedot.html

6. Säännönmukaiset tietolähteet

Henkilötietoja kerätään asiakkaalta itseltään asiakkaansuhteen syntyessä sekä rekisteripitäjän järjestelmistä palveluihin verkkolomakkeiden kautta. Lisäksi päivitetään viranomaislähteistä tai muilta palveluntarjoajilta, millä varmistetaan tiedon ajantasaisuuden.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Tietoja ei pääsääntöisesti luovuteta markkinointitarkoituksiin Pohjois-Suomen Briljantit Oy:n ja sen jäsenliikkeiden ulkopuolelle.

8. Käsittelyn kesto

Henkilötietoja käsitellään pääsääntöisesti niin kauan, kuin asiakkuus on voimassa. Markkinointilistaltamme rekisteröity pääsee poistumaan itse jokaisessa lähettämässämme markkinointisähköpostissamme olevan linkin kautta taikka lähettämällä viestin osoitteeseen:
maria.karppinen@briljantit.fi

9. Henkilötietojen käsittelijät

Rekisterinpitäjä ja tämän työntekijät käsittelevät henkilötietoja. Voimme myös ulkoistaa henkilötietojen käsittelyn osittain kolmannelle osapuolelle, jolloin takaamme sopimusjärjestelyin, että henkilötietoja käsitellään voimassa olevan tietosuojalainsäädännön mukaisesti ja muutoin asianmukaisesti.

10. Tietojen siirto EU:n ulkopuolelle

Henkilötietoja ei siirretä EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

11. Automaattinen päätöksenteko ja profilointi

Emme käytä tietoja automaattiseen päätöksentekoon tai profilointiin.

12. Evästeet ja selailun seuranta

Keräämme käyttäjän päätelaitetta koskevia tietoja evästeiden (”cookies”) ja muiden vastaavien tekniikoiden, kuten selaimen paikallisen tietovaraston, avulla. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät usein nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat selaimet.

Sivustomme käyttää Google Analytics-palvelua.

Sivuillamme on myös linkkejä muihin sivustoihin ja palveluihin. Me emme vastaa näiden ulkopuolisten sivustojen yksityisyydensuojakäytännöistä tai sisällöistä. Kolmannet osapuolet voivat asettaa evästeitä käyttäjän päätelaitteelle käyttäjän vieraillessa palveluissamme tilastoidakseen eri sivustojen kävijämääriä.

Tutustu myös näihin