Hankintalaki muuttui. Mitä se tarkoittaa kunnille, kaupungeille ja yrityksille käytännössä?
Hankintalain uudistus ei ole kunnille ja kaupungeille vain juridinen muutos. Se vaikuttaa siihen, miten palveluja jatkossa järjestetään, mitä kilpailutetaan, mitä tuotetaan itse ja millaisia mahdollisuuksia markkinoille avautuu yrityksille. Tässä artikkelissa avaan selkeästi, mitä vuonna 2026 muuttunut hankintalaki tarkoittaa käytännössä ja mihin kuntien, kaupunkien ja palveluntarjoajien kannattaa nyt varautua.
Hankintalaki muuttui. Mitä se tarkoittaa kunnille, kaupungeille ja yrityksille käytännössä?
Hankintalaki muuttui kesällä 2026. Aiheesta on kirjoitettu paljon, mutta ainakin itse olen huomannut, että mitä enemmän asiaan perehtyy, sitä helpommin yksityiskohdat alkavat peittää alleen sen kaikkein olennaisimman kysymyksen:
Mitä tämän vuoksi pitää oikeasti tehdä?
Kunnissa ja kaupungeissa hankintalain muutos ei jää hankintayksikön tai juristin työpöydälle. Se voi tarkoittaa muutoksia palvelujen järjestämiseen, kuntien omistamiin yhtiöihin, sopimuksiin, kilpailutuksiin, yhteistyörakenteisiin ja lopulta ihan tavallisten ihmisten työhön.
Yrityksille uudistus on puolestaan kiinnostava siksi, että markkinoille voi tulla palveluja, jotka on aikaisemmin tuotettu kuntien yhteisissä yhtiöissä ilman kilpailutusta. Samalla suurempien hankintojen jakamista osiin vahvistetaan, mikä voi parantaa myös pienempien ja erikoistuneiden yritysten mahdollisuuksia päästä mukaan julkisiin hankintoihin.
Yritän tässä kirjoituksessa avata muutosta mahdollisimman käytännöllisesti ilman tarpeetonta konsulttislangia.
Mitä hankintalaissa oikeastaan muuttui?
Hankintalain muutokset tulivat voimaan 18.6.2026. Kaikkia uusia säännöksiä ei kuitenkaan sovelleta heti, vaan osassa on siirtymäaikoja.
Kuntien kannalta ehkä eniten keskustelua on aiheuttanut uusi vaatimus kuntien ja muiden julkisten toimijoiden omistamille sidosyksiköille eli niin sanotuille in-house-yhtiöille.
Yksinkertaistettuna sidosyksikkö on organisaatio, jolta kunta voi tietyillä edellytyksillä ostaa palveluja kilpailuttamatta.
Jatkossa osakeyhtiömuotoista sidosyksikköä käyttävän hankintayksikön pitää lähtökohtaisesti omistaa suoraan vähintään 10 prosenttia kyseisestä yhtiöstä. Säännöstä aletaan pääsääntöisesti soveltaa 1.7.2027.
Tämä on merkittävä muutos erityisesti sellaisissa yhtiöissä, joilla on paljon kuntaomistajia. Jos omistajia on esimerkiksi useita kymmeniä, kaikkien 10 prosentin omistus ei yksinkertaisesti voi toteutua.
Kymmenen prosentin raja ei yksin ratkaise mitään
Jos kunta omistaa jostain palveluyhtiöstä esimerkiksi kaksi prosenttia, ensimmäinen havainto on helppo tehdä: 10 prosentin raja ei täyty.
Sen jälkeen kysymykset vasta alkavat.
Kannattaako kunnan kasvattaa omistusosuuttaan? Voiko se ylipäätään tehdä niin? Olisiko järkevämpää kilpailuttaa palvelu markkinoilta? Kannattaisiko palvelu palauttaa omaksi toiminnaksi? Voisiko sen järjestää yhdessä joidenkin muiden kuntien kanssa uudella tavalla? Tarvitaanko kokonaan uusi toimintamalli?
Kuntaliitto on nostanut esille juuri tällaisia vaihtoehtoja ja samalla huomauttanut, ettei muutos automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki nykyisin sidosyksiköiltä ostettavat palvelut vain siirtyisivät yksityisille markkinoille. Osa omistusrakenteista voi muuttua, osa toiminnoista voidaan ottaa takaisin omaksi työksi ja joissakin tilanteissa voidaan muodostaa uusia, pienempiä yhteistyörakenteita.
Tästä syystä en itse lähtisi tarkastelemaan hankintalain muutosta pelkästään hankintakysymyksenä.
Kyse on monessa kunnassa palvelurakenteen muutoksesta.
Yksi asia kannattaa tehdä ennen kuin ryhdytään kilpailuttamaan
Jos nykyistä palvelua ei voida enää hankkia samalla tavalla kuin ennen, ensimmäinen reaktio voi olla:
Kilpailutetaan se.
Mutta tässä kohtaa pysähtyisin hetkeksi.
Jos palvelu on järjestetty samalla tavalla vuosia, sen ympärille on voinut syntyä paljon sellaista, mitä ei kannata siirtää sellaisenaan seuraavaan malliin.
Turhia työvaiheita. Päällekkäisiä vastuita. Manuaalista tiedonsiirtoa. Poikkeuskäytäntöjä. Asioita, joita tehdään siksi, että niin on aina tehty.
Jos tällainen kokonaisuus kirjoitetaan suoraan tarjouspyyntöön, voidaan pahimmillaan kilpailuttaa vanha ongelma uudelle palveluntuottajalle.
Minusta hankintalain muutos tarjoaa kunnille poikkeuksellisen hyvän syyn tarkastella palveluja ennen kilpailuttamista.
- Mitä palvelulla oikeasti halutaan saada aikaan?
- Mikä nykyisessä toimintatavassa toimii ja mikä ei?
- Mitä asiakas tarvitsee?
- Mikä kuuluu jatkossa kunnan omaksi tehtäväksi ja mikä palveluntuottajalle?
- Mitä työvaiheita ei enää tarvita?
- Voisiko jotain automatisoida?
- Millä tiedolla palvelua pitäisi johtaa?
- Mitä onnistumisesta pitäisi mitata?
Tämä on jo aivan muuta kuin hankintajuridiikkaa. Tässä ollaan prosessien, palvelujen ja toiminnan kehittämisen äärellä.
Ihan kaikki sidosyksiköt eivät kuulukaan 10 prosentin vaatimuksen piiriin
Tämäkin on hyvä huomata.
Uusi 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus koskee nimenomaan osakeyhtiömuotoisia sidosyksiköitä.
Sitä ei sovelleta samalla tavalla esimerkiksi kuntayhtymiin, hyvinvointialueyhtymiin, liikelaitoksiin, osuuskuntiin, säätiöihin tai yhdistyksiin.
Laissa on lisäksi poikkeuksia pienille, rajattua lakisääteistä tehtävää hoitaville sidosyksiköille. Valtioneuvosto käyttää tästä esimerkkinä muun muassa kirjastojen tietojärjestelmäpalveluja. Vesihuoltolaitokset on myös rajattu vähimmäisomistusvaatimuksen ulkopuolelle.
Siksi jokaisen kunnan tilanne pitää tarkastella erikseen.
Pelkkä lista kunnan omistamista yhtiöistä ei vielä kerro, mitä pitää muuttaa.
Aikataulussa on yksi päivämäärä, joka kannattaa laittaa kalenteriin
Pääsääntöinen 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus alkaa näillä näkymin 1.7.2027.
Jos vaatimus ei täyty, olemassa olevaa sidosyksikkösopimusta voidaan pääsääntöisesti hyödyntää 30.6.2027 saakka. Nykyiset sopimukset pitää tarvittaessa irtisanoa niin, että ne päättyvät viimeistään silloin.
Lisäksi uusia määräaikaisia sopimuksia voidaan tietyin edellytyksin tehdä nykyisen sidosyksikön kanssa vielä 30.9.2026 saakka. Niiden enimmäiskesto on yksi vuosi.
Joissakin poikkeuksellisissa tilanteissa sopimusta voidaan jatkaa aina 30.6.2030 saakka, jos ennenaikainen päättäminen aiheuttaisi kohtuuttomia seurauksia tai merkittäviä taloudellisia tai muita riskejä. Tällaisista sopimuksista pitää ilmoittaa Valtiokonttorille viimeistään 30.9.2026.
Vuosi kuulostaa pitkältä ajalta.
Käytännön muutosprojektissa se ei välttämättä ole sitä.
Jos palvelun järjestämistapa muuttuu, ennen käyttöönottoa voidaan joutua selvittämään nykytila, vertailemaan vaihtoehtoja, tekemään päätöksiä, käymään markkinavuoropuhelua, kilpailuttamaan, muuttamaan prosesseja, määrittelemään vastuita, tekemään järjestelmämuutoksia ja perehdyttämään ihmisiä uusiin toimintatapoihin.
Suurten hankintojen jakaminen osiin parantaa pk-yritysten mahdollisuuksia
Yritysten kannalta kiinnostava muutos koskee EU-kynnysarvon ylittäviä hankintoja.
1.10.2026 alkaen suurempien hankintojen jakamisesta osiin tulee nykyistä vahvempi pääsääntö. Jos hankintayksikkö ei jaa hankintaa tarkoituksenmukaisiin osiin, päätös pitää perustella. Myös jakamatta jättämiseen liittyvää muutoksenhakua vahvistetaan.
Tavoite on varsin ymmärrettävä.
Jos suuri palvelukokonaisuus kilpailutetaan yhtenä pakettina, vain muutamalla suurella toimijalla voi olla realistinen mahdollisuus tarjota sitä.
Kun kokonaisuus voidaan jakaa järkevällä tavalla, myös pienemmät ja erikoistuneemmat yritykset voivat päästä mukaan.
Tässä on kuitenkin yksi tärkeä sana: järkevästi.
Kaikkea ei kannata pilkkoa mahdollisimman pieneksi.
Kunnan pitäisi löytää rakenne, jossa palvelu toimii asiakkaalle ja kokonaisuus pysyy johdettavana, mutta markkinoille syntyy samalla aitoa kilpailua.
Markkinakartoituksen merkitys kasvaa
Markkinakartoitus ei uudessakaan laissa muutu pakolliseksi kaikissa hankinnoissa, mutta sen merkitys kasvaa.
Tämä näkyy erityisen hyvin toisessa uudessa säännöksessä.
Jos EU-kynnysarvon ylittävään avoimella menettelyllä toteutettavaan kilpailutukseen saadaan vain yksi tarjous, hankinta pitää jatkossa lähtökohtaisesti uusia. Jos hankinta on kuitenkin valmisteltu asianmukaisesti markkinakartoitusta hyödyntäen, kilpailutusta ei välttämättä tarvitse uusia. Sääntöä sovelletaan 1.10.2026 alkaen.
Minusta tässä on tärkeä viesti paljon yksittäistä pykälää laajemminkin:
hyvä hankinta alkaa paljon ennen tarjouspyyntöä.
On aika vaikea rakentaa toimivaa kilpailutusta, jos ei tiedetä, millaisia toimijoita markkinoilla on, mitä ne pystyvät tarjoamaan ja millaiset ehdot käytännössä estävät kilpailun.
Markkinavuoropuhelu hyödyttää parhaimmillaan molempia.
Kunta saa paremman käsityksen siitä, mitä markkinoilta on mahdollista ostaa.
Yritykset puolestaan saavat paremman käsityksen siitä, mitä asiakas yrittää ratkaista.
Jos olisin nyt kunnan johdossa, tekisin nämä asiat ensimmäiseksi
En aloittaisi sadan sivun selvityksestä.
Aloittaisin tekemällä kokonaisuuden näkyväksi.
- Ensimmäiseksi selvittäisin, mistä osakeyhtiömuotoisista sidosyksiköistä kunta tällä hetkellä ostaa palveluja ja mitkä omistusosuudet niissä ovat.
- Sen jälkeen selvittäisin sopimukset, sopimuskaudet, palvelujen arvot ja niiden merkityksen kunnan toiminnalle.
- Kolmanneksi jakaisin palvelut ainakin kolmeen koriin: sellaisiin, joissa nykyinen järjestely voi jatkua, sellaisiin, joissa tarvitaan tarkempaa selvitystä, ja sellaisiin, joissa uusi ratkaisu pitää löytää melko nopeasti.
Vasta tämän jälkeen lähtisin miettimään palvelukohtaisesti vaihtoehtoja.
Ja jokaisen vaihtoehdon kohdalla kysyisin muutakin kuin hintaa.
Mitä tämä tarkoittaa asiakkaalle? Mitä henkilöstölle? Miten tieto liikkuu? Muuttuvatko vastuut? Tarvitaanko uutta osaamista? Mitkä ovat suurimmat riskit? Kuinka vaikea muutos on käytännössä toteuttaa?
Tässä vaiheessa hankintalain muutos alkaa muuttua hallittavaksi projektiksi.
Yrityksenä valmistautuisin myös nyt enkä vasta tarjouspyynnön ilmestyessä
Palveluntarjoajan näkökulmasta tekisin hieman saman asian toisesta suunnasta.
- Selvittäisin, millaisissa kunnallisissa rakenteissa omaa palvelua tällä hetkellä tuotetaan.
- Seuraisin tulevia markkinavuoropuheluja.
- Miettisin, pystynkö tarjoamaan myös osakokonaisuuksia suuren kokonaispalvelun sijasta.
- Kirkastaisin referenssit ja kuvaisin paljon nykyistä konkreettisemmin, mitä hyötyä palvelustani asiakkaalle syntyy.
- Ja ennen kaikkea yrittäisin ymmärtää kunnan todellisen ongelman.
Julkisessa hankinnassa ei lopulta osteta hienoa palvelukuvausta. Ostetaan toimintavarmuutta, osaamista, kapasiteettia, laatua ja ratkaisu johonkin tarpeeseen.
Lakimuutos voi olla myös hyvä tekosyy tehdä asioita paremmin
Lakimuutoksista puhutaan helposti pakkona.
On deadline. Pitää kilpailuttaa. Pitää muuttaa omistuksia. Pitää tehdä päätöksiä.
Ymmärrän tämän hyvin. Muutos aiheuttaa työtä, eikä kunnissa varsinaisesti kärsitä ylimääräisestä ajasta tai resursseista.
Mutta tässä on toinenkin puoli.
Jos jokin palvelu joudutaan joka tapauksessa ottamaan pöydälle, samalla kannattaa kysyä:
Jos rakentaisimme tämän palvelun nyt uudelleen, tekisimmekö sen samalla tavalla kuin tähän asti?
Usein vastaus on ei.
Ehkä jotkut työvaiheet voidaan poistaa.
Ehkä vastuita voidaan selkeyttää.
Ehkä teknologiaa voidaan hyödyntää paremmin.
Ehkä asiakkaan palvelupolku voidaan rakentaa sujuvammaksi.
Ehkä kilpailutuksessa voidaan ostaa kokonaan parempi toimintamalli eikä vain uutta tuottajaa vanhalle prosessille.
Tässä kohtaa hankintalain uudistus alkaa kiinnostaa minua myös prosessien kehittäjänä ja projektipäällikkönä.
Lakimuutos antaa raamit. Varsinainen onnistuminen ratkaistaan siinä, miten muutos suunnitellaan ja viedään ihmisten arkeen.
Eikä tämä todennäköisesti jää ainoaksi hankintamuutokseksi vähään aikaan
Suomessa ehditään nyt toteuttaa vuoden 2026 hankintalain muutoksia samalla, kun Euroopan unionissa valmistellaan jo julkisia hankintoja koskevan EU-sääntelyn uudistamista.
Suunta on kiinnostava: hankinnoissa korostuvat tulevaisuudessa kilpailun lisäksi entistä enemmän strategisuus, toimitusvarmuus, eurooppalainen kilpailukyky, vastuullisuus, innovatiivisuus ja markkinoiden toimivuus.
Siksi ajattelen, ettei hankintojen kehittäminen ole tulevaisuudessa vain hankintaorganisaatioiden asia.
Se liittyy yhä enemmän organisaation strategiaan, palvelujen kehittämiseen, prosesseihin, talouteen ja muutoksen johtamiseen.
Monimutkaisen asian voi aloittaa yksinkertaisesta kysymyksestä
Jos hankintalain muutos tuntuu isolta kokonaisuudelta, lähtisin liikkeelle tästä:
Mitkä meidän palveluistamme muutos todella koskee ja mitä niiden osalta pitää saada päätettyä seuraavan vuoden aikana?
Kun tämä tiedetään, asioille voidaan tehdä järjestys.
- Voidaan nimetä vastuut.
- Voidaan rakentaa aikataulu.
- Voidaan erottaa juridista ratkaisua vaativat asiat palvelujen kehittämistä vaativista asioista.
- Ja ennen kaikkea voidaan tehdä muutoksesta projekti, jolla on alku, tavoitteet, päätöspisteet ja loppu.
Silloin hankintalaki ei enää näyttäydy vain vaikeana pykäläviidakkona.
Se muuttuu joukoksi ratkaistavia asioita.
Haluatko perehtyä tarkemmin?
Olen käyttänyt tämän kirjoituksen pohjana erityisesti virallisia ja julkishallinnon lähteitä. Hankintalain yksittäisissä soveltamistilanteissa kannattaa aina tarkistaa ajantasainen lainsäädäntö ja tarvittaessa käyttää hankintajuridista asiantuntijaa.
https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/uusi-hankintalaki-voimaan-lisaa-kilpailua-julkisiin-hankintoihin
https://www.hankinnat.fi/sidosyksikkosaantelyn-muutokset-usein-kysytyt-kysymykset
https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2026/2
Jaa sivu eteenpäin